Uskonto, valtio ja tasa-arvo
Välittämättä yhdestäkään kirjallisen totuuden puolesta puhuvan uskovaisen teoista, voidaan uskontoa pitää nykyajan ainoana vallitsevana sallittuna ja verorahoin tuettuna sensuurin muotona. Tätä sensuuria ja tukemista tapahtuu suurissa mittakaavoissa myös Suomessa. Yritän kirjoituksella tuoda esille muutamia asioita, joiden koen hidastavan yhteiskuntamme kehittymistä kohti tasa-arvoisempaa valtiota. Pahoittelen jo valmiiksi (en oikeasti) sitä, että rönsyilen tekstissäni. Yritän tuottaa ajatuksia, joten sallittakoon rönsyily.
Suomessa ei ole vahvaa kreationistista perinnettä. Tästäkin huolimatta voidaan huolestua uskonnollisen kreationismin ym. vastaavanlaisten ajattelumallien synnyttämistä ongelmista. Ne eivät ole kaukana myöskään maallistuneesta- tai maltillisesta uskonnollisuudesta. Ongelmat syntyvät yksinkertaisesti siitä, että kyseenalaistaminen ja kriittisyys jätetään pois ajattelusta. Tämä johtaa siihen, suoralla kausaalisella yhteydellä, että ihmisen olemuksen annetaan velloa kadotuksen ja paratiisin välimaastossa. Peläten kuolemaa sekä elämää. Synti ja kadotus. Kristillisessä perinteessä tätä kuolemanpelkoa voidaan lievittää juomalla viiniä polvillaan ja syöden keksejä. Minua saa korjata jos olen väärässä oliko kyseessä keksi vai leipä, mutta varo lähettämästä minua helvetin syövereihin, kadotukseen, limboon ja Danten seitsemänteen helvettiin, sillä siitä on yhtä paljon hyötyä kuin siitä, että laitat magneetin otsalle päänsäryn lähtemisen toivossa. Todisteita tällaiseen ei ole, joten miksi vaivautua.
Huolimatta uskonnon tuomista positiivisista puolista, ei kukaan voi väittää niiden olevan hyväksi tarkasteltaessa sitä kokonaisvaltaista henkistä lukkoa, joka uskonnon tematiikassa - riippumatta uskonnosta - on olemassa. Voidaan myös kysyä, eikö olisi mahdollista toteuttaa kaikkia uskonnollisten avustusjärjestöjen saavuttamia kollektiivisesti hyväksi todettuja tekoja järjestöillä, jotka eivät olisi uskonnollisia? Oikeasti kysymyksessä olisi raha ja sen jakaminen järjestölle, ei suinkaan se, että ihmiset muuttuisivat - uskonnollista tematiikkaa mukaillen - pahoiksi, eivätkä enää tukisi nälänhädän lopettamista tai pakolaisleirien pystyttämistä. Varovaisesti voisin vielä kuvitella, että avustaminen koettaisiin humaanimmaksi silloin, kun kyseessä ei olisi uskonnollinen avustus. Voidaan myös kyseenalaistaa valtionuskonnon asema tasa-arvoisen ja syrjintävapaan valtion argumentilla.
Oma eettinen näkemykseni tasa-arvon toteutumisesta pitää sisällään sen, että kenelläkään - tai tässä tapauksessa millään - ei ole etuoikeutta valtion sisällä. Me olemme kaikki tasa-arvoisia. Tällä hetkellä Suomen evankelis-luterilaisen uskonnon edustajat ovat tasa-arvoisia muiden körttiläisten kanssa. Kolikon kääntöpuolella ovat ne lukuisat muut ihmiset, jotka edustavat muita uskontoja tai näkemyksiä. On kyseenalaista, että valtio joka on vuosia pyrkinyt - ainakin jossain määrin - kohti tasa-arvoisempaa lainsäädäntöä, kantaa mukanaan valtionuskontoa myöntäen sille veroetuuksia ja -oikeuksia. Miksi valtiomme päämiehet istuvat kirkoissa silloin, kun voimme selvästi todeta Suomen olevan monien uskontojen ja kulttuurien maa? Vai onko ongelmamme kenties se, että valtiomme koulutusjärjestelmä on osaltaan jäänyt historian hampaisiin ja ihmiset ajattelevat implisiittisesti, että uskonnon osuus kasvatuksessa antaa eettisen ajattelun työkaluja nykyisessä globaalissa maailmassa?
Entäpä se, kuinka monta älykästä mieltä olemme menettäneet uskonnolle vain sen takia, että ajattelun kahlitseminen ei ole antanut myöten pohtia elämän monien polkujen sisältämiä päätöksiä? Eläisimme hyvin ilman uskontoa ja voisimme muuttaa yhteiskuntaa kohti parempaa tulevaisuutta lopettamalla jumalallisen eetoksen pakottamisen Suomalaiseen väestöön riippumatta heidän etnisisistä sidoksistaan.
Aiemmin tehdyt biopoliittiset päätökset sisälsivät aina mandaatin sille, että lapsemme kantaisivat kansakuntaamme eteenpäin. Modernin yhteiskuntamme biopoliittinen mandaatti voisi sisältää vaatimuksen siitä, että lasta ei saisi automaattisesti ottaa valtauskontoon, suvun uskontoon tai mihinkään vastaavaan. Voisiko olla niin, että tulevaisuutemme olisi paremmin turvattu jos lapsemme saisivat kuulla etiikkakasvatuksen muodossa siitä mikä on hyvä ja oikein. Voisiko olla niin, että tulkinnallisuuden sijaan opeteltavana olisikin kansainvälisesti hyväksi todettujen arvojen esiintuominen ilman erottelua ja arvottamista?
Kuinka moni rationaalinen ihminen olisi valmis aikuisena kääntymään uskovaiseksi vain sen takia, että saisi kuollessaan hautapaikan kirkon maalta, pääsisi rippikouluun tai naimisiin kirkossa, ymmärtäessään minkälaisesta historiallisesta kokonaisuudesta maailmamme uskonnoissa on kysymys? Mikäli vastaat kysymykseen, että minä olisin valmis, kompastut valitettavaan realiteettiin, joka sisältyy kysymykseen; et voi tietää, sillä olet kasvanut jo tai olet jo osa jotain kulttia. Myös irroittautuminen nykyisestä kulttuuriperinteestä estää viemästä tätä pohdintaa sen pidemmälle. Vai estääkö?
On turha aloittaa puolustuspuheita ja vertailua. Mikäli ymmärsit kirjoituksen oikein kysyt itseltäsi, voisiko nykyinen ajattelu, kulttuuri ja tapajärjestelmä hyötyä uskonnon sijoittamisesta sille kuuluvalle paikalle, kansantaruihin. Voisivatko yhteiskuntamme perustukset perustua todettuihin eettisiin järjestelmiin heimojärjestelmien sijaan? Kykenisimmekö me ihmisinä hyväksymään osamme maailmankaikkeudesta sellaisina kuin olemme ilman harhakuvitelmia suuruudesta?
Toivottavasti kirjoitus saa sinut miettimään sitä, millä tavoin nykyinen monimutkainen ja laaja yhteiskuntamme olisi hieman parempi nykyisen sijaan.
Suomessa ei ole vahvaa kreationistista perinnettä. Tästäkin huolimatta voidaan huolestua uskonnollisen kreationismin ym. vastaavanlaisten ajattelumallien synnyttämistä ongelmista. Ne eivät ole kaukana myöskään maallistuneesta- tai maltillisesta uskonnollisuudesta. Ongelmat syntyvät yksinkertaisesti siitä, että kyseenalaistaminen ja kriittisyys jätetään pois ajattelusta. Tämä johtaa siihen, suoralla kausaalisella yhteydellä, että ihmisen olemuksen annetaan velloa kadotuksen ja paratiisin välimaastossa. Peläten kuolemaa sekä elämää. Synti ja kadotus. Kristillisessä perinteessä tätä kuolemanpelkoa voidaan lievittää juomalla viiniä polvillaan ja syöden keksejä. Minua saa korjata jos olen väärässä oliko kyseessä keksi vai leipä, mutta varo lähettämästä minua helvetin syövereihin, kadotukseen, limboon ja Danten seitsemänteen helvettiin, sillä siitä on yhtä paljon hyötyä kuin siitä, että laitat magneetin otsalle päänsäryn lähtemisen toivossa. Todisteita tällaiseen ei ole, joten miksi vaivautua.
Huolimatta uskonnon tuomista positiivisista puolista, ei kukaan voi väittää niiden olevan hyväksi tarkasteltaessa sitä kokonaisvaltaista henkistä lukkoa, joka uskonnon tematiikassa - riippumatta uskonnosta - on olemassa. Voidaan myös kysyä, eikö olisi mahdollista toteuttaa kaikkia uskonnollisten avustusjärjestöjen saavuttamia kollektiivisesti hyväksi todettuja tekoja järjestöillä, jotka eivät olisi uskonnollisia? Oikeasti kysymyksessä olisi raha ja sen jakaminen järjestölle, ei suinkaan se, että ihmiset muuttuisivat - uskonnollista tematiikkaa mukaillen - pahoiksi, eivätkä enää tukisi nälänhädän lopettamista tai pakolaisleirien pystyttämistä. Varovaisesti voisin vielä kuvitella, että avustaminen koettaisiin humaanimmaksi silloin, kun kyseessä ei olisi uskonnollinen avustus. Voidaan myös kyseenalaistaa valtionuskonnon asema tasa-arvoisen ja syrjintävapaan valtion argumentilla.
Oma eettinen näkemykseni tasa-arvon toteutumisesta pitää sisällään sen, että kenelläkään - tai tässä tapauksessa millään - ei ole etuoikeutta valtion sisällä. Me olemme kaikki tasa-arvoisia. Tällä hetkellä Suomen evankelis-luterilaisen uskonnon edustajat ovat tasa-arvoisia muiden körttiläisten kanssa. Kolikon kääntöpuolella ovat ne lukuisat muut ihmiset, jotka edustavat muita uskontoja tai näkemyksiä. On kyseenalaista, että valtio joka on vuosia pyrkinyt - ainakin jossain määrin - kohti tasa-arvoisempaa lainsäädäntöä, kantaa mukanaan valtionuskontoa myöntäen sille veroetuuksia ja -oikeuksia. Miksi valtiomme päämiehet istuvat kirkoissa silloin, kun voimme selvästi todeta Suomen olevan monien uskontojen ja kulttuurien maa? Vai onko ongelmamme kenties se, että valtiomme koulutusjärjestelmä on osaltaan jäänyt historian hampaisiin ja ihmiset ajattelevat implisiittisesti, että uskonnon osuus kasvatuksessa antaa eettisen ajattelun työkaluja nykyisessä globaalissa maailmassa?
Entäpä se, kuinka monta älykästä mieltä olemme menettäneet uskonnolle vain sen takia, että ajattelun kahlitseminen ei ole antanut myöten pohtia elämän monien polkujen sisältämiä päätöksiä? Eläisimme hyvin ilman uskontoa ja voisimme muuttaa yhteiskuntaa kohti parempaa tulevaisuutta lopettamalla jumalallisen eetoksen pakottamisen Suomalaiseen väestöön riippumatta heidän etnisisistä sidoksistaan.
Aiemmin tehdyt biopoliittiset päätökset sisälsivät aina mandaatin sille, että lapsemme kantaisivat kansakuntaamme eteenpäin. Modernin yhteiskuntamme biopoliittinen mandaatti voisi sisältää vaatimuksen siitä, että lasta ei saisi automaattisesti ottaa valtauskontoon, suvun uskontoon tai mihinkään vastaavaan. Voisiko olla niin, että tulevaisuutemme olisi paremmin turvattu jos lapsemme saisivat kuulla etiikkakasvatuksen muodossa siitä mikä on hyvä ja oikein. Voisiko olla niin, että tulkinnallisuuden sijaan opeteltavana olisikin kansainvälisesti hyväksi todettujen arvojen esiintuominen ilman erottelua ja arvottamista?
Kuinka moni rationaalinen ihminen olisi valmis aikuisena kääntymään uskovaiseksi vain sen takia, että saisi kuollessaan hautapaikan kirkon maalta, pääsisi rippikouluun tai naimisiin kirkossa, ymmärtäessään minkälaisesta historiallisesta kokonaisuudesta maailmamme uskonnoissa on kysymys? Mikäli vastaat kysymykseen, että minä olisin valmis, kompastut valitettavaan realiteettiin, joka sisältyy kysymykseen; et voi tietää, sillä olet kasvanut jo tai olet jo osa jotain kulttia. Myös irroittautuminen nykyisestä kulttuuriperinteestä estää viemästä tätä pohdintaa sen pidemmälle. Vai estääkö?
On turha aloittaa puolustuspuheita ja vertailua. Mikäli ymmärsit kirjoituksen oikein kysyt itseltäsi, voisiko nykyinen ajattelu, kulttuuri ja tapajärjestelmä hyötyä uskonnon sijoittamisesta sille kuuluvalle paikalle, kansantaruihin. Voisivatko yhteiskuntamme perustukset perustua todettuihin eettisiin järjestelmiin heimojärjestelmien sijaan? Kykenisimmekö me ihmisinä hyväksymään osamme maailmankaikkeudesta sellaisina kuin olemme ilman harhakuvitelmia suuruudesta?
Toivottavasti kirjoitus saa sinut miettimään sitä, millä tavoin nykyinen monimutkainen ja laaja yhteiskuntamme olisi hieman parempi nykyisen sijaan.
Kommentit
Lähetä kommentti