Faktat eivät muuta ajattelua, miksi?
Tekstin tarkoituksena on löytää syitä ja merkityksiä sille, minkä takia faktojen läsnäolo harvoin vaikuttaa siihen, mitä me ajattelemme.
Monet pohtivat elämän totuuksia, eksistentiaalisia kysymyksiä, terveyttään, taloutta ja ihmissuhteitaan tietyn näkökulman kautta. Käytän tästä termiä subjektiivinen kokemus. Ihminen kokee asiat yksilöllisesti ja suhteuttaa omia kokemuksiaan vallitsevan ympäristön suhtautumiseen. Subjektiivinen kokemus määrittelee ihmisen toimintaa ja antaa myös tunteen omasta itsestä.
Oman itsen tunteminen on nykyaikana suuri bisnes, jonka avulla voidaan hyvän tahdon nimissä johtaa ihminen tilanteeseen, jolloin faktojen osuus ajattelusta pienenee, kuten voitte havaita esim. Gwyneth Paltrown toiminnasta, sitten vuoden 2008, ilmeisesti. Faktojen vähäinen määrä johtuu usein siitä, että sosiaalisen vuorovaikutuksen piiriin kuuluva kommunikointi perustuu pitkälti tunteiden kautta koettuihin asioihin. Se on täysin ymmärrettävää ja haluankin nyt erottaa omasta diskurssistani spontaanin, jokapäiväisen vuorovaikutuksen ja elämän ideologioiden pohtimisen.
Kaikki meistä määrittelevät itselleen merkityksiä, joiden kautta pyrimme antamaan itselle hyväksyntää ja merkityksiä. Näiden merkitysten pohtiminen on seikka, johon haluan keksittyä. Minkälaiset tilanteet vaikuttavat siihen?
Olen aiemmin kirjoittanut politiikan, uskonnon ja lapsuuden vaikutuksesta erinäisiin asioihin. Ne ovat aina läsnä ja niitä pohtimalla voi saada jonkinlaisen kuvan siitä, minkälaiset tilanteet, keskustelut, opit tai pohdinnat synnyttävät subjektiivisen maailmankuvan. Tässä kirjoituksessa maailmankuvan määritelmää voidaan pitää suhtautumisena ulkopuolisen kokemusmaailman tapahtumiin. Se miten koen asiat ja haluan niihin vaikuttaa. Jokainen meistä tunnistaa asioita, jotka kokee väärinä, epäoikeudenmukaisina tai oikeina ja onnellisuutta korostavina piirteinä ympäröivässä maailmassa. Tämän maailmankuvan synty ei suinkaan ole kirjoituksen tarkoitus, vaan se, minkä takia syntyneet kokemukset pysyvät kiinteästi osana ajattelua siitäkin huolimatta, vaikka asia olisi todettu epätodeksi.
Mieleeni tulee aina se, että ihmiset jatkavat savukkeiden polttamista kaikesta tieteellisestä tiedosta huolimatta (ks. Doll, Peto, Boreham, Sutherland, 2004). Yksi suuri moderni ajattelija Christopher Hitchens (1949-2011), jonka kirjoituksia lukemalla viisastuu tahtomattaan, jatkoi savukkeiden polttamistaan huolimatta siitä, että hänellä todettiin keuhkosyöpä. Toki, monet fatalistit mainitsevat tässä määritelmän: ”Kaikki on jo menetetty, joten miksi lopettaa?” Samaa ei kuitenkaan voida sanoa siitä, että maailmamme täyttyy muovista. Sitä on merissä, maaperässä, ruuassa ja omissa kehoissamme, mutta katsoessani lähimetsääni, ihmiset jatkavat sen heittämistä luontoon. Onko luonto myös tilanteessa, jossa kaikki on menetetty? Pääsen tästä punainen lanka kourassani kohti seuraavaa aasinsiltaa.
Onko suhtautumisemme ulkopuoliseen kokemusmaailmaan kiinni ainoastaan itsekkäiden mielihalujen synnyttämästä todellisuudesta? Savuke on mukava polttaa ja siinä samalla voi rupatella mukavia, keuhkokivuista huolimatta. Muoviroska on helpompi heittää luontoon, koska roskan laittaminen sille kuuluvaan paikkaan on liian työlästä. Voit itse keksiä esimerkkejä lisää, toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitan. Ville Lähde (2012) kirjoittaa ihmisten toimintamalleista ja niiden muuttamisen vaikeudesta. Hän kirjoittaa osuvasti samankaltaisen päätelmän ”maailman pelastamisen” ja järkevän ihmisen suhteesta: ”...kun maailma tuhoutuu, fiksu voi olla fatalisti.”
Jos oletamme, että fiksut ihmiset ovat lähtökohtaisesti sitä mieltä, että kaikki on menetetty, olemme tietenkin väärässä. Lukuisat tutkijat, filantroopit ja filosofit perustavat koko elämänsä toisten auttamiseen. Ja selvyyden vuoksi sanottakoon, että Äiti Teresa ei kuulu tähän joukkoon (ks. esim. http://www.independent.co.uk/news/people/academics-suggest-hitch-called-it-right-on-mother-teresa-8521363.html) Tietenkin tämä voi tapahtua myös siltä pohjalta, että kyseinen henkilö kokee olevansa hiukan parempi tai enemmän oikeassa, mutta ei oleteta näin. Faktojen ja ympäröivän maailman realiteetteja kunnioittamisella on mielestäni suuri vaikutus myös ihmisen hyvinvointiin. Kuningas Salomo liitetään lauseeseen ”tieto lisää tuskaa”, mutta hänen todellisuutensa oli täysin erilainen kuin meillä. Nykyaikana lause menisi pikemminkin: ”Tieto lisää hyvinvointia.” Tästä on kiistatonta faktaa läpi modernin ihmiskunnan historian.
Mielestäni ihmisten ajattelumallit ovat juuttuneet aikaan, jolloin ei tiedetty asioista oikeastaan yhtään mitään. Maapallo ei ollut pallo vaan pannukakku. Taudit olivat kirouksia. Valuttamalla verta tuli terveeksi. Aurinko pyöri maapallon ympärillä. Yksinkertaisin selitys oli aina oikea. Suolaa heittämällä olan yli säästyttiin pahalta silmältä. Hetkinen sanoi Putkonen ja pieraisi puhelimeen. Tästä johtuen ajattelemme yksinkertaisetkin asiat vähättelemällä, emme usko tutkimuksia, koska tiedämme paremmin ja emme koe samaistumisen tunnetta tai empatiaa, koska olemme kokeneet suurempia tunteita ja tapahtumia kuin muut. Tieteellisen tiedon ymmärtämiseen palaan varmasti myöhemmin.
Pähkinänkuoressa: Subjektiivinen kokemus määrittelee maailmaamme suurella kädellä ja sen vaikutukset näkyvät viikosta toiseen uutisvälineissä ja kotisohvilla.
Hyvää päivää lukijalle. Pidä lippu korkealla ja ajatukset kasassa, täällä ne eivät pysy kasassa vaikka yritän.
En vaivaudu kirjoittamaan täydellisiä viittauksia, koska kaikki on menetetty:
Mortality in relation to smoking: 50 years' observations on male British doctors
Pääkirjoitus 4/12
Gwyneth Paltrown dadaa:
Vielä Mamma Teresasta:
Kommentit
Lähetä kommentti